Myanmar: Inle

Bussimatka Inlelle oli aivan kamala. Järvelle piti ajaa vuoriston läpi, joten pari viimeistä tuntia bussi mutkitteli pieniä teitä ylös ja alas rinteitä. Matkapahoinvointi oli taattu. Tähän kun vielä yhdistettiin laulava kanssamatkustaja niin yksi kamalimmista bussimatkoista oli valmiina. Aamuyöstä bussi-isäntä tuli herättämään, koska olin ilmeisesti ainut matkustaja, joka jäi pois Nyaung Shwessa. Turistibusseista ei pystynyt jäämään muilla pysäkeillä pois kuin määränpäässä, mutta normaali bussi ilmeisesti pysähtyi joka kylässä. Niinpä kampesin sieltä kaikkien nukkuvien paikallisten välistä ulos ja varmaan kolautin jokaista päähän matkalla tyytmättömistä äänistä päätellen. Vastassa oli taas tuttuun tapaan varsin innokkaat taksikuskit, mutta juuri omaa bussiani aikeisemmin oli tullut turistibussi, joten kaikki taksikuskit olivat sen kimpussa, koska normaalisti vain paikalliset tulevat tällä toisella bussilla eivätkä tarvi takseja.

Katu, jonka varressa hostelli oli

Taksit olivat tuttuja mukavia minilava-autoja ja edessä oli taas mukava matka todella surkeita teitä pitkin, joissa oli enemmän kuoppian kuin tasaista. Kuski ajelutti meitä taas ympäri kylää etsimässä vapaita huoneita ja sopivia hintoja. Lopulta olin kuitenkin niin väsynyt, että tyydyin paikkaan, jossa huone maksoi 20 dollaria yöltä. Sain kuitenkin oman vessan ja suihkun, mikä oli todellista luksusta. Mandalayn hotellissakin oli ollut joka kerroksessa yhteiset vessat ja suihkut. Hostelli oli ihan uusi, mutta täälläkin ilmastointi oli jääkausi-asetuksella ja yöksi piti etsi kaikki mahdolliset sukat ja muut vaatteet päälle.

Lehmä katselemassa maailman menoa hostellin lähellä

Kun olin parin tunnin unien jälkeen selvinnyt hieman yön traumaattisesta bussimatkasta ja joutunut ikkunan alla huutavien vuohien herättämäksi, lähdin etsimään ruokaa ja matkatoimistoa (ensimmäinen asia, mitä joka paikassa pitää tehdä). Inle oli aika pieni kylä, jossa kävi suhteessa paljon turisteja, joten ravintoloita löytyi paljon eikä fermentoitua kalaa ollut näköpiirissäkään. Inlellä myös huomasi turismin vaikutuksen. Monet rakennuksista olivat uusia, eivätkä pelkästään siis ravintolat, hotellit ja hostellit vaan myös paikallisten talot eli täällä turismin alalla työskentelevillä oli myös jonkun verran rahaa.

"Down town" eli pieni kylä ja "suburb area" eli pelkkää maaseutua

Nyaung Shwen satama

Maaseutua Inlen ympärillä

Matkatoimistosta vuokrasin pyörän ja sain kartan ja lähdin ajelemaan. Nyaung Shwe oli Inle järveen laskevan joen varrella ja tänne suurin osa turisteita tuli. Järven ympärillä oli myös muita vieläkin pienempiä kyliä ja ihan järven rantaan rakennettuja kalliimpia hotelli resortteja.
Järveä ympäröi vuoret molemmilla puolilla ja ympäri kiersi myös tie, mutta järvi oli niin iso ettei sitä pystynyt pyörällä kiertämään kokonaan.
Ajelin monta kilometriä, mutta tie meni niin kaukana järvestä, että sen rantaan ei päässyt.
Kuivan kauden takia järven rantaviiva oli myös normaalia kauempana. Niissä paikoissa, missä järvi ylsi edes kohtuullisen lähelle tietä, oli juuri siihen kohtaa rakennettu joku tajuttoman kokoinen hotelli resortti niin ettei kukaan muu vain hyötyisi paikasta.
Järveä ympäröivät alueet olivat todella köyhiä ja kylät koostuivat vain muutamista taloista.
Maatalous näytti olevan pääelinkeino ja peltotyöt tehtiin vielä härkien avulla. Ojassa koiranpentu söi toista kuollutta koiraa. Vesipuhvelit tai jotkut muut vastaavat lehmät kuljeskelivat vapaana ja toisena päivänä meinasin joutua kolariin sellaisen kanssa, kun se rynnisti tielle ojasta täysin arvaamatta ja vuokrapyörän jarrut olivat jo nähneet parhaimmat päivänsä eli eivät kovin tehokkaat.

Järveä ympäröivät vuoret

Rahalla saa ja härällä pääsee

Sokeriruo'on viljelyä

Kyläbaari ja valikoimassa ainoastaan Myanmar-olutta

Läheltä piti -tilanne 

Koko Nyaung Shweta piti pystyssä paikan vetonaula eli Inle järvi, jonne kaikki menivät venekierrokselle. Veneajelu olisi ollut paljon halvempi, jos hinnan olisi voinut jakaa jonkun kanssa, mutta siihen hätään ei löytynyt ketään, joten menin yksin.
Matkaan lähdettiin aikaisin aamulla, koska illalla piti ehtiä Yangoniin menevään bussiin.
Järvellä asui ihmisiä veden päälle nostetuissa taloissa ja monia ravintoloita ja kauppoja ym. löytyi. Joskus perinteiset käsityöt varmaan olivat yleisiä järven alueella, mutta nyt koko homma oli aika turistinen. Vene pysähtyi tiettyihin paikkoihin joiden kanssa kuskilla oli sopimus ja sitten mentiin kierrokselle korupajaan ja kutomoon ja tupakkakauppaan ja vaikka minne. Joka paikassa joku englantia puhuva tuli esittelemään paikkaa ja kierrättämään ympäri ja sitten oli tietysti myymälä ja pointti oli ostaa jotain.

Taloja järvellä

Kauppojen jälkeen oli vuorossa floating market eli tori, joka ehkä joskus oli järjestetty veneissä, mutta joka nyt oli kävijäpaljouden takia siirtynyt ilmeisesti maalle. Tori oli ehkä joskus ollut mielenkiintoinen, mutta sen suosio turistien keskuudessa oli ehkä vähän kääntynyt sitä vastaan ja nyt suurin osa torista oli täynnä pelkkiä matkamuistokojuja ja tähän asti aggressiivisimpia myyjiä ja aika kiskontahintoja.

Floating marketin parkkipaikka

Päivällä käytiin syömässä ja tietysti paikka oli valmiiksi valittu venekuskin sopimuksen mukaan. Hinnat olivat todella korkeat, mutta tässä kohtaa selkeästi kuului syödä, muita mahdollisuuksia ei annettu. Listalta kuitenkin löytyi myös pieniä alkupalaksi tarkoitettuja annoksia, jotka olivat ihan riittäviä. Seuraavaksi ajeltiinkin sitten johonkin temppeliin, jossa asui viisi pientä Buddhan patsasta. Patsaita ei kuitenkaan enää erottanut Buddhiksi, sillä temppelistä sai ostaa kultalehtiä, jotka sitten kiinnitettiin patsaisiin, jotka näyttivätkin enää pelkästään isoilta kultaisilta möykyiltä. Kerran vuodessa neljä patsaista lastattiin ison koristeellisen laivan kyytiin ja niitä ajelutettiin ympäri järveä juhlallisin seremonioin. Viides patsas ei ilmeisesti enää tykännyt matkustamisesta, joten se jätettiin aina temppeliin.

Aikoinaan Buddhaa muistuttaneet patsaat, nykyiset kultaiset möykyt

Järveltä lähti kapea sivujoki kohti Indein kylää, jossa oli paljon vanhoja pagodia samaan tyylin kuin Baganissa. Pagodat olivat kuitenkin vieläkin huonommassa kunnossa ja moni oli täysin rapistunut tai puut kasvoivat niiden läpi. Muuten Indein kylä oli muutama talo, hotelli resortti ja matkamuistokojuja.

Indein kylä ja turistien tuomilla rahoilla korjatut muurit

Lisää kuvateksti

Viimeisenä matkalla takaisin Nyaung Shween pysähdyttiin vielä Jumping Cat -luostarissa. Ilmeisesti munkit siis asuivat siellä keskellä järveä ja olivat ajan kuluksi opettaneet kissoja hyppimään renkaiden läpi ja tekemään muita temppuja. Tällä hetkellä kissat näyttivät kuitenkin olevan kiinnostuneempia makaamaan auringossa kuin esiintymään turisteille hirveässä helteessä.

Joillakin netin matkailufoorumeilla kehotettiin välttämään pitkät pysähdyksen järven turistikaupoissa, jos halusi viettää enemmän aikaa järvellä. Kaupat kieltämättä olivat tarkoitettu pelkästään turisteille, mutta en kyllä ymmärrä, mitä tekemistä koko järvellä muuten olisi. Jos jälkikäteen voisin päättää niin jättäisin koko Inle järven välistä ja menisin Myanmarin uuteen pääkaupunkiin Naypyidawn. Järvi ei ollut mielestäni kovin erikoinen eikä järven ympärilläkään ollut kamalasti nähtävää. Hotelli resortteja ja turisteille suunnattuja paikkoja kyllä löytyi, mutta muuten ei oikeastaan mitään. Nyaung Shwe oli ehdottomasti turistein paikka Myanmarissa.

Illalla oli tiedossa hirveä pakkaus/tunkuoperaatio, kun yritin saada pakattua kaiken järkevästi rinkkaan ja jättää vain sivutaskuihin tavarat, joita tarvin seuraavana päivänä. Edessä oli enää yksi yö bussissa, päivä Yangonissa ja illalla lento takaisin kohti Koreaa.
Bussimatka Yangoniin kesti 11 tuntia, mutta olin taas päässyt tuttuun ja turvalliseen turistibussiin, joten matka sujui ongelmitta tosin edessä oli taas pari tuntia vuorten rinteinä ylös ja alas ja edestakaisin. Joku kanssamatkustajista kuitenkin huomasi jättäneensä passinsa hostelliin ja siinä oli bussiemännillä sitten hoitamista, koska tyypin lennon piti lähteä seuraavana aamuna. Matkapuhelinverkko toimi myös niin huonosti koko maassa, että kenttää löytyi vain kylistä, joten sitten pysähdyttiinkin joka kylässä yrittämään puhelinyhteyttä tyypin hostelliin. En tiedä, miten passin kävi, mutta Myanmar ei ehkä ole se maa, jossa haluaisin passini hukata. Kovin monella maalla ei ole suurlähtystöä maassa ja passia tarvitaan joka paikassa, koska sekä bussien että hostellien pitää ilmoittaa asiakkaidensa tiedot hallitukselle. Toisaalta myanmarilaiset olivat todella rehellisiä, joten varkauksista ei ollut kamalasti huolta eli todennäköisemmin passi pysyi siellä mihin sen oli hukannut.

Yangonissa minulla oli yksi hostelliyö kaytämättä, koska olin lähtenyt päivän suunniteltua aikaisemmin edellisen kerran, joten menin sitten sinne nukkumaan ja suihkuun vielä aamulla. Päivällä oli enää aikaa ruuan metsästykseen ja ruuhkien takia sitten pitikin jo lähteä kohti lentokenttää. Lento lähti illalla ja keskiyöllä olin Kuala Lumpurissa vaihtamassa Souliin menevään koneeseen. Pikkuhiljaa portille alkoi kerääntyä tutun näköisiä korealaisia ja kielikin oli taas tuttua, vaikken mitään ymmärtänytkään, mutta ihan kotoinen olo tuli siinä tuntemattomien, mutta silti jollain tapaa tuttujen korealaisten keskuudessa.
Hieman sama olo kuin silloin kun Koreassa kadulla kävelee vastaan muita länsimaalaisia ja tekisi mieli hymyillä ja moikata näille täysin tuntemattomille. Usein näin oikeastaan käykin: jos vastaan kävelee sellainen harvinaisuus kuin länsimaalainen niin katseet kohtaavat, kumpikin huomaamattomasti nyökkää ja joskus jopa hymyilee ihan kuin tässä muka tunnettaisiin. Aika hauskaa oikeastaan. Täällä kaikki ovat helvetin kaukan kotoa ja 50 miljoonan korealaisen keskellä kuka tahansa länsimaalainen automaattisesti lasketaan mukaan "meihin".