Kohti Koreaa: Surviving Borneo osa 1

Juu elikkä reissuhan alkoi näissä merkeissä:

Eli otollisia hetkiä matkustamiselle sanoisin.
29.12 hyppäsin aamulla metroon Hongdaesta takkina vain huppariin ja pakkasta n. 7 astetta. Talvivaatteet oli jo muualla säilytyksessä eikä niitä tällä reissulla toivottavasti tarvittaisi. 6 tuntia Incheonista Kuala Lumpuriin ja vajaa kolme tuntia vielä Kota Kinabaluun, Malesiaan, Borneon saarelle. Perillä oltiin puolilta öin. Terminaalissa oli vastassa Iriksen vanha reissukamu Ami ja siinä sitten odoteltiin vielä Iristä, joka lensi Suomesta tänne asti.
Vaatteita oli ehdottomasti liikaa päällä vaikka Soulissa olinkin palellut koko matkan lentokentälle ja jo Kuala Lumpurissa käynyt ottamassa osan vaatteista pois. Hostelli löytyi mainiosti ja kaksi mukavaa tätiä oli siellä meitä vastassa. Heti kun päästiin aulaan, jostain kulman takaa paikalle viiletti joku suomalainen, joka oli kuullut kun puhuttiin suomea. Mihinkään ei pääse ilman... Kaikilla tietysti kamala nälkä kun koko päivä matkustettu ja lähdettiin sitten keskiyöllä syömään päivällistä. Vastapäätä löytyi ruokapaikka, josta sai varmaan melkein mitä tahansa merenelävää. Paikka oli tavallaan iso tori, joka oli täynnä pöytiä ja laidat täynnä vesitankkeja, joissa kaikki kalat, äyriäiset, ravut ym. olivat. Ruuan jälkeen oli ihana päästä pitkästä aikaa (neljään kuukauteen) normaaliin suihkuun, joka jopa pysyi kiinni siellä seinässä eikä sitä tarvinnut pitää koko aikaa kädessä, tosin vedenpaineessa oli hieman toivomisen varaa, mutta kaikkea ei voi saada.

Nukuttiin sikeästi kolmeen asti iltapäivällä ja hostellin aamiainenhan siinä meni sitten ohi, samoin kuin huonesiivous. Täti yritti kyllä aamupäivällä tunkea huoneeseen, mutta huomasi sitten, että siellähän vielä nukutaan. Päivä näytti vähän sateiselta, mutta napattiin kartta mukaan ja lähdettiin tutkimaan. Kaupunki oli aika pieni, tai ainakin keskusta-alue oli ihan hetkessä kävelty läpi. Myöhemmin alkoi sitten sataa ja palattiin ihan märkinä hostellille. Vaikka nyt sadekausi onkin, täällä on paikallisten mukaan lähiaikoina satanut epätavallisen paljon, ja mm. Thaimaassa ja Läsi-Malesiassa onkin nyt tulvia.

Sateinen KK

Seuraava päivä olikin sitten uuden vuoden aatto. Päivä näytti aurinkoiselta ja päästiin ylöskin ihan kohtuulliseen aikaan ja aulan tätien yllätykseksi jopa aamiaiselle ehdittiin. Käveltiin keskustan toiselle puolelle Jesselton Point –satamaan ja napattiin vene Sapi saarelle, joka on yksi Tunku Abdul Rahman Marine Parkin saarista. Alueella on ilmeisesti viisi pientä saarta, joista kolmelle pääsee helposti veneillä Jesselton Point –satamasta. Kolme pääsaarta ovat luultavasti aika turistisia ja täälläkin kiinalaisia oli kuin muurahaisia. Veteen jos halusi, piti taistella kiinalaisten läpi. Laiturin vieressä oli lyhyt ranta ja pari rakennusta, joiden takaa alkoi heti metsä. Toisellekin puolelle olisi päässyt kävelemään jostain metsän läpi, mutta ajateltiin ihan rantapäivä vain viettää. En ollut vielä ihan rekisteröinyt, kuinka lähellä päiväntasaajaa nyt oltiin ja vaikka aurinkorasva oli mukana, ei sitä ihan joka paikkaan mennyt... Koska iho nyt sattuu aika vaalea olemaan, paloin aika pahasti joistain kohdin. Seuraavat pari päivää nukkuminen onnistui vain särkylääkkeiden avulla ja aika peittävää vaatetta sai sitten käyttää, että lisävahingoilta olisi vältytty. Nyt pari viikkoa tapauksen jälkeen mm. jalat näyttää siltä kuin niissä olisi isoja vanhoja mustelmia, koska ne läntit jotka paloivat ovat nyt muita alueita paljon tummempia. Näyttää siis siltä kuin jollain kepillä olisi hakattu jalkoja. Kaunista...

Varaaneja Sapilla. Englanniksi monitor lizard koska joskus ne voi kuulemma nousta takajaloilleen ihan kuin oravat
ja tarkkailla ympäristöä.

Aika hyvin oli hiekan väristä iho vielä. Sitten kaikki muuttuikin punaiseksi..

Kohtuulliset maisemat uudenvuodenaaton viettoon

Venematka takaisin maihin

Illalla käveltiin rantaan, jossa ravintolat sijaitsivat ja juhlistettiin sitten uutta vuotta siellä aika hillitysti tosin, koska kaikki oli ihan rikki aikaisesta aamuheräämisestä ja auringossa makaamisesta. Itselläni palanut iho alkoi myös vähän tuntua siinä vaiheessa.

Uuden vuoden päivänä käytiin vähän kävelemässä KKn takana olevassa Signal Hill -puistossa/metsässä mikä lie. Näköalatasanteelle oli pelkkää autotietä jonkun asteisen sademetsän läpi, mutta alaspäin tultaessa oikaistiin lyhyen kävelyreitin läpi, joka kulki metsässä. Signal Hill oli vain ihan muutama sata metriä kaupungin laidasta, mutta silti muutamat apinat ehdittiin nähdä lyhyellä matkalla. Tuntui todella hassulta, että siellä ne vaan meni noin lähellä kaupunkia ihan kuin oravat Suomessa.

Näkymät KKlle Signal Hill:tä

Tuijotteli meitä oksalta

Uuden vuoden jälkeen lennettiin Borneon itärannikolle Tawaulle, josta sukellusfrima tuli hakemaan meidät Sempornaan ja siitä veneellä Mabul saarelle Celebesin merelle, jossa firman resortti sijaitsi. Matkustamiseen toi pientä lisäjännitystä taas aika epätasaiset lennot (päätin siirty junamatkailuun tästä lähtien) ja ulkoministeriön matkustustiedote, jonka mukaan tälle alueelle matkustamista pitäisi välttää kidnappausriskin vuoksi. Filippiineillä joku islamistiryhmä taistelee oman valtion perustamiseksi ja nämä sukeltamiseen otolliset saaret nyt sattuvat olemaan aika lähellä Filippiinejä. Sieltä on sitten porukkaa aina välillä kidnapattu lunnasrahojen toivossa. Koska tämmöinenhän aika pahasti vaikuttaa turismiin, on nyt Malesian hallitus laittanut joka saarelle poliisit ja ilmeisesti myös merialueille yöllisen liikkumiskiellon. Eli mikäs siinä sitten, matkaan vaan.

Vähän lisäjännitystä tällekin lomalle

Mabulin resortti oli tosi hieno ja hintaan sisältyi kolme ateriaa ja kaksi välipalaa päivässä. Paikka tyhjeni lähes kokonaan päiviksi kun kaikki poistuivat sukeltamaan ja illalla porukka palasi ihan innoissaan kirjoittelemaan vihkoihin, mitä kaloja oli nähty. Iris ja Ami molemmat kävivät sukeltamassa, itse muutaman kerran uskaltauduin veteen vain uimaan. Pelkään kaloja aivan tajuttomasti ja meressä uiminen on kaikkien kamalinta. Jonkun muun on aina pakko mennä ensin pelottamaan kalat pois ja sitten voin mennä perässä ja parin minuutin päästä stressitaso alkaa jo nousta ja vainoharhaisuus iskeä ja on pakko päästä pois. Muiden siis sukellellessa minä makasin rannalla (nyt jo aurinkorasvan kanssa) ja lukaisin siinä viikossa Che Guevaran muistelmia Kuuban vallankumouksesta.

Saarella oli muitakin resortteja sekä kaksi kalastajakylää, joissa asuu Bajau-heimoon tai mihin lie kuuluvia ihmisiä. Yhteensä kylissä asuu n. 2000 ihmistä, vaikka saari on todella pieni. Tuntui jotenkin todella ristiriitaiselta, että samalle saatelle oli rakennettu muutama todella hieno resortti ja ravintolat ja baarit ja kaikki ja sitten ihan porttien toisella puolella oli pellistä kyhättyjä hökkeleitä.

Oltiin saarella viisi tai kuusi päivää ja suunnattiin takaisin Kota Kinabaluun.